Kulttuurista vipuwoimaa

Olen kuulunut naisyrittäjäryhmään, joka on nyt reilun puolen vuoden ajan kehittänyt yhteistä tuotetta ns. co-creationin eli yhdessä luomisen alustalta käsin. Matkan varrella prosessin avautuessa ja syventyessä olemme samalla kohdanneet siinä haasteita jotka pakottavat ihmettelemään, mistä oikein on kyse; miksi meidän pitää ja kannattaa toimia näin? Joutuuko yksilö luopumaan omasta erinomaisuudestaan, kunniastaan tai nauttimastaan arvostuksesta yhdessä luomisen edessä? Mitkä ovat yhdessä luomisen onnistumisen elementtejä?

Kun yhdessä luominen pyörähtää käyntiin aidolta pohjalta, yksilö sulautuu ajatuksissaan toiseen, ja yhteisöllinen dialogi ja “ajatuskenttä” sulautuu yhteisluomukseksi. Se EI ole “leikkaa-liimaa” -yhteistyötä, jossa yksi kommentoi muiden tekemistä “liimaten” oman antinsa toisen työn päälle, vaan jonkin täysin uuden synnyttämistä yhteisen dialogin tai muun tekemisen kautta (luomisen kohde voisi yhtä hyvin olla maalaustaidetta tai vaikkapa ryhmäliikuntaa, jossa syntyy jotakin ainutlaatuista, kun jokainen antaa itsensä prosessiin).

Tärkeimmiksi yksittäisiksi tekemisen laaduiksi on noussut luottamus ja sitoutuminen.  Luottamus mahdollistaa ryhmän emotionaalisen tilan ylläpidon, ja siten vaikeidenkin asioiden käsittelyn, mikä on tutkitusti tärkeimpiä ryhmän onnistumisen avaimia. Sitoutuminen nousee yhteisestä innostuksesta ja hengen palosta asialle, jota ollaan luomassa. Onkin ideaalia, jos luomaan pääsevät ne henkilöt, joita asia luonnostaan kiinnostaa - orgaanisuus pitää osaltaan huolen yhdessä luojien motiiveista ja prosessin aitoudesta, joka kantaa myös lopputulokseen yksilöiden intention kautta. Myös tietty jännite on ryhmäprosessissa tärkeä - ilman jännitettä ei päästä eteenpäin. Tämäkin on mahdollista vain luottamuksen alustalla - se mahdollistaa “välittävän rehellisyyden”, joka on ryhmässämme valittu tietoiseksi arvoksi heti prosessin alkuvaiheessa. Yhteisesti pohditut arvot, jotka kantavat kaikessa kommunikoinnissa ja valinnoissa ovatkin kolmas tärkeä kivijalka onnistumiselle.

Mutta missä on “yhteisen” ja “minän” raja? Onhan teatteriesityksessäkin staransa - jokainen saa roolistaan tunnustusta. Egolla ja persoonalla on omat tärkeät tehtävänsä, mutta onnistuneessa yhdessä luomisessa ne osataan sulauttaa kollektiiviseen tarkoitukseen. Satuin olemaan yleisönä eräässä upeassa näytöksessä, jossa sain eteeni ilmentymän siitä miltä näyttää, kun yhdessä luovasta ryhmästä nousee tietty yksilö esiin. Oli hämmästyttävää todeta, että esityksen soljuvuus rikkoontui, kun yhden henkilön persoona tuli läpi muutoin harmonisesta, suurempaa tarkoitusta palvelevasta kokonaisuudesta. Oli hämmästyttävää ylipäätään “huomata huomaavansa” tämän, vaikka tiedetäänkin että tulkitsemme tietoisesti toistemme sanallisesta kommunikaatiosta n. 10 % ja loput 90 % kehon kielestä, eleistä ym. tunnelmista välittyvästä viestinnästä.

Yhdessä luominen on siis aidoimmillaan ja erityisesti pitkässä projektissa syvällinen prosessi, jonka osalliset sitoutuvat oppimaan itsestään ja toisistaan ja kehittyvät parhaimmillaan lyhyessä ajassa niin paljon ettei moneen vuoteen yhteensä. Ja tämä tapahtuu siinä samalla kun tehdään työtä hauskalla tavalla flowssa, yhdistellen eri kokemusmaailmat ja potentiaalit. Ystävyyden ja ammattimaisuuden yhdistäminen on mahdollista, kun osallisten välillä on neljäntenä kivijalkana toistensa osaamisen erilaisuuden arvostus. Ilman keskinäistä arvostusta ja jokaisen osallisen persoonan kunnioitusta co-creation ei taida olla edes mahdollista. Ryhmä alustanaan yksilön potentiaali pääsee esiin, ja toisaalta jokainen yksilö nostaa ryhmän potentiaalia.

Uskomattominta kaikesta, oma ja keskinäinen hyvinvointi on kasvanut. Emme ikinä olisi yksin saaneet aikaan kaikkea sitä mitä nyt on yhdessä luotu.

-Katja